Vauhdikas Vaahteramäen Eemeli

Vaahteramäen Eemeli Lappeenrannan Kaupunginteatteri.jpgVaahteramäen Eemeli (Kuvaaja Aki Loponen)
27.11.2018 12:11

Lappeenrannan kaupunginteatterin vauhdikas Vaahteramäen Eemeli on täynnä musiikkia, nostalgiaa ja sydämellisessä maailmassa touhuavia hauskoja hahmoja

Tiedote. Julkaistu: 26.11.2018, 13:00
Lappeenrannan kaupunginteatteri


Lappeenrannan kaupunginteatterin syyskauden 2018 viimeinen ensi-iltaesitys on Astrid Lindgrenin iki-ihana Vaahteramäen Eemeli. Hauskan ja vauhdikkaan esityksen ensi-ilta on lauantaina 1.12. klo 18 suurella näyttämöllä. Esitykset jatkuvat aina keväälle 4.4. saakka.

Iiris Rannion ohjaama koko perheen satuklassikko on melkoinen runsaudensarvi. Yleisö pääsee mukaan kotoisan Kissankulman elämään renkeineen, piikoineen ja possuineen. Rannio kertoo, että luvassa on viihdyttävä, monipuolinen ja hauska esitys.

– On verstashuonehaikeutta, värikkäitä markkinoita, ihanaa kesätunnelmaa ja hauskanpitoa ystävän kanssa sekä hampaan irrotus ja kulhoreissu. Mukana on paljon lauluja ja elävää musiikkia, jota säestää kolmihenkinen orkesteri kapellimestari Jani Polan johdolla.

– Halusimme esitysvalinnalla huomioida erityisesti lapset, joille tarjotaan nyt korkeatasoista ammattilaisten tuottamaa näyttämötaidetta. Koko porukka on kiinni tässä, samoin bändi. Tämä on valtava panostus meiltä kaikilta.

Eemelinä nähdään Vilma Putro, jonka mukaan yleisö pääsee näkemään tunnistettavan, kirjoista tutun klassikon.

– Esitys on täynnä lapsuuden nostalgiaa, jota tarjoillaan autenttisena näyttämöllä. Eemeli on varmasti jokaiselle tuttu hahmo, joten esitys sopii ihan jokaiselle, myös aikuisille. Tarina käsittelee hellästi ja kauniisti lapsuutta sekä paljon ajatuksia herättäviä ihmissuhteita.

Putron mielestä Vaahteramäen Eemeli on ennen kaikkea ihana puolustuspuhe lapsen vilkkaudelle ja vapaudelle.

– Lapset eivät käyttäydy hullunkurisesti, vaan sitä tekevät kiltit aikuiset, jotka määrittävät lapsille rajoja ja näkevät lasten metkut. Tässä ollaan armollisia lapsille ja kannustetaan siihen, ettei aina tarvitse pysyä niin ryhdikkäästi tietyssä ruodussa.

Putro on ohjaaja Rannion tapaan aina tykännyt Eemelistä, joka hyvää tarkoittaessaan päätyy kerta toisensa jälkeen verstashuoneeseen puu-ukkoja veistelemään.

– Eemeli ei ole rämäpäinen vaan hyväntahtoinen, kekseliäs ja empaattinen lapsi. Hän haluaa aina auttaa muita, mutta samaan aikaan hänellä on vilkas mielikuvitus. Eemelin metkut syntyvätkin pitkälti mielikuvituksen ja auttamishalun yhteensovittamisesta.

Eemelin ohella Kissankulmassa isoissa rooleissa nähdään tietysti pikkusisko Iida, Eemelin kanssa leikkivä Aatu-renki sekä koominen isä, äiti ja Liina-piika. Mukana pyörivät myös omine koreografioineen erilaiset eläinhahmot. Rannio kehuu erityisesti Iidaa esittävää 12-vuotiasta Peppi Paanasta.

– Peppi on yleisskarppi, reipas ja erittäin hyvällä itsetunnolla varustettu tyyppi, jota ei hirvitä edes silloin, kun häntä nostetaan lipputankoon, Rannio sanoo.

– Peppi on todella lahjakas nuori, joka tanssii, laulaa, liikkuu ja replikoi luontevasti. Haluan roolihenkilöistä nostaa vielä esille erikseen Eemelin isän. Jos isä vain rauhoittuisi Eemelin suhteen, kaikki olisi hyvin, Putro lisää.

Kanasambaa ja puu-ukkoja

Hauskojen hahmojen lisäksi esitys tarjoaa yleisölle Rannion mukaan Georg Riedelin säveltämiä tuttuja lauluja.

– Jani Pola on tehnyt muun muassa sambasovituksen, jossa laulusta vastaa possu. Kanatkin ovat siinä keskeisesti mukana, joten nimitämme sitä kanasambaksi. Esityksessä nähtävien tanssien koreografiasta vastaa Jussi Virkki.

Rannio kuvailee suurelle näyttämölle loihdittua maailmaa ”sydämelliseksi paikaksi, johon voisi jopa myydä retkiä”. Lavastuksesta ja pukusuunnittelusta vastaava skenografi Samuli Halla kertoo rakentaneensa oman tulkintansa Eemelin maailmasta vanhojen ruotsalaisten elokuvasovitusten ja kirjakuvitusten pohjalta.

– Vanhanaikaisessa miljöössä on mielestäni ilmaisu- ja tunnevoimaa eikä se jää muoviseksi. Aikaa vietetään paljon pihapiirissä ja sisätiloissa, mutta välillä piipahdetaan toki Marjolahdessa, tohtorin luona ja Vinnikan markkinoilla.

Vaahteramäen Eemelin maailmaan kuuluvat perinteiseen tapaan myös puu-ukot, joiden tekoon on saatu yhteistyöapua Outokummussa lavasterakentamista opiskelevilta henkilöiltä.

– Riverian lavasterakentajalinjan oppilaat ovat työstäneet meille puu-ukkojen lisäksi muitakin elementtejä esitystä varten. Olemme todella kiitollisia heidän avustaan. Yhteistyö hyödyttää niin teatteria kuin opiskelijoitakin, jotka pääsevät rakentamaan lavasteita oikeaa esitystä varten, Halla sanoo.

– Puu-ukot ovat todella laadukkaita ja toisiinsa nähden erilaisia. Meistä jokainen onkin löytänyt jo oman nimikkoukon niiden joukosta, Vilma Putro nauraa.

Eemeli herättää muistoja

Jokaisella tulee varmasti jokin tietty asia tai hetki mieleen, kun kuulee Vaahteramäen Eemelistä. Myös Putrolla, ohjaaja Ranniolla ja skenografi Hallalla on omat mieleenpainuvimmat Eemeli-muistonsa.

– Minulle varsinkin lapsuudessa Eemelin kohokohta oli, kun Eemeli yritti irrottaa Liinalta hammasta. Ajatuskin koko hommasta on hulvaton, Putro sanoo.

– Minulla taas on jäänyt mieleen parhaiten kohtaus, jossa Eemeli pakenee verstashuoneesta ja painelee ruoka-aittaan nukkumaan, Rannio kertoo.

– Eemelissähän hauskinta on aina ollut ja tässäkin esityksessä tulee olemaan, kun isälle tapahtuu jotakin. Siinä perusdynamiikassa on jotain todella koomista, kun isä on aina niin vakavissaan Eemelin suhteen, Halla hymyilee.

Teatterin lipunmyynti:

Asiakaspalvelukeskus Winkki, Villimiehenkatu 1, kaupungintalo 1.krs
Avoinna ma–pe 9–17
puh. 05 616 2220, teatteri@lappeenranta.fi

Kaupunginteatteri, Kaivokatu 5, kauppakeskus IsoKristiina 3. krs
Avoinna 2 h ennen esitystä

Lippupisteen toimipaikat kautta maan ja lippu.fi (Lippupisteen hinnaston ja toimitusehtojen mukaisesti).
Sivustolla käytetään evästeitä. Jatkamalla sivustolla hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja evästeitä tietosuojaselosteessamme.
OK